Aihearkisto: Koulutus ja opiskelu

Kärkenä kouluyhteisön hyvinvointi


”Tiedän, että olet kiireinen, mutta olisiko sinulla hetki aikaa?” on kysymys, jota olen pyrkinyt kunnioittamaan omassa johtamistyössäni. Se kertoo minulle, että työkumppanillani on jotain niin tärkeää, että on syytä pysähtyä yhdessä ja kuunnella aidosti. Kohtaamista ei voi korvata sähköpostilla.

Valtakunnallisen Kouluterveyskyselyn 2017 mukaan 4. ja 5.-luokkalaisista Oulun koululaisista puolet kokee, että heillä on mahdollisuus keskustella koulussa aikuisen kanssa mieltä painavista asioista. Yli puolella (60 %) on hyvä keskusteluyhteys vanhempiensa kanssa. Oulun koulun 8. ja 9.-luokkalaisista 10 % tuntee kokevansa koulu-uupumusta. Nuorista 12 % kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta.

Lasten ja nuorten tuntemusta omasta hyvinvoinnistaan ei pidä väheksyä. Meillä ei ole varaa romahduttaa oppimisintoa ja altistaa oppilaita syrjäytymiskehitykselle. Jyväskylän yliopiston professori Katriina Salmela-Aro tuo esille, että nyt elää nuorten sukupolvi, joka ensimmäistä kertaa on stressaantuneempi kuin aikuiset. Aikuiset kotona ja koulussa eivät nuorten uupumusta välttämättä edes huomaa.

Kun Opetushallitus hyväksyi nyt käyttöönotetun uuden opetussuunnitelman, oli tarkoituksena edelliseen verrattuna korostaa hyvinvointia oppiainesisältöjä vähentämällä. Suomalaisten koululaisten kouluviihtyvyys oli ja on verrokkimaita heikompaa.

Oulun koulujen kehittämisen kärkenä on jo toista lukuvuotta kouluyhteisön hyvinvointi. Puhumme hyvinvointikoulusta, hyvinvoivasta kasvuyhteisöstä, jossa sekä lapset että aikuiset voivat hyvin. Koulun tulee tarjota oppilaille opetusta ja ohjausta, joka lisää itsetuntoa, itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin. On keskeistä tulla kuulluksi, huomatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään.

Toivon, että meillä on rohkeutta panostaa hyvinvointiin ja oppiainesisältöjen ohella rakentaa yhdessä monialaisia, elämään valmentavia oppimiskokonaisuuksia sekä rauhoittaa koulun arki lasta ja nuorta kuuntelevaksi, onnelliseen elämään valmentavaksi. Tarvitsemme koulun hyvinvoivaan arkeen riittävästi aikuisia, joilla on aikaa.

Hei Oulu, ovatko arvomme ja asenteemme kohdallaan lasten ja nuorten tulevaisuuden rakentamiseksi? Jos tavoite on kirkas, kohdistetaan voimavarat sen saavuttamiseen.

Minun Ouluni – onnellisten ihmisten kaupunni. Kirjoitusvirheestä huolimatta.

Marjut Nurmivuori
perusopetus- ja nuorisojohtaja

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Forum24-lehdessä 30.1.2018.