Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2014

Ei muuten kuulu mulle

Heräsin taas nykyaikaiseen ”ei muuten kuulu mulle” –todellisuuteen, kun kuuntelin sairaalassa  kahden iäkkäämmän rouvan keskustelua. Toisella oli edellisenä päivänä käynyt ostettu siivooja, ”imuroimassa keskeltä lattiaa”, kuten hän asian ilmaisi. Oli kovasti epävarma osaamisesta. Pyynnöistä huolimatta ei siivooja ollut vienyt lähtiessään roskia ulos, mikä tarinaa kertovaa rouvaa sangen suuresti näytti harmittavan.

Toinenkin rouva otti osaa keskusteluun ja kertoi, että juuri samalla lailla oli käynyt hänen sisarelleen, joka ei edes itse päässyt ulos niitä roskia viemään. Oli sanottu, ”ettei kuulu mun työhön”.  Pussit olivat jääneet sisälle asuntoon useaksi vuorokaudeksi.

Pysähdyin oikein ajattelemaan asiaa.  Mikä meitä ihmisiä vaivaa nykyään? Välittämisestä pitää tehdä TV-mainos, jotta hoksaisimme kysyä yöpaidassa pakkasessa kulkevalta ikäihmiseltä, että minne hän on menossa. Ei kuulu muuten mulle –asenteeseen törmää yllättävän usein. Ei tarvitse mennä kuin työpaikkojen kahvihuoneisiin, jossa taatusti kahvittelee kahdenlaista väkeä – niitä, joiden mielestä yhteistä tilaa ja yleistä siisteyttä hoidetaan yhdessä ja tehdään kaikki mahdollinen yhteiseksi hyväksi ja niitä, joiden mielestä ”ei muuten kuulu mulle”.

Tähän asenteeseen törmää yllättävästi ja aika usein. Sitä esiintyy niin työelämässä kuin myös vapaa-aikana ja taatusti kaikissa ikäryhmissä. On hämmästyttävää, kuinka usein törmää tilanteeseen, jossa vastuun ja mahdollisesti vain kiitoksella palkittava työn voi helposti sysätä jonkun muun niskoille; työkaverin, tuttavan, koulun, tai yhteiskunnan ja kaupungin hoidettavaksi.

Maan johtokin puhuu yhteisöllisyydestä ja sen lisäämisestä. Haikaillaan pienten kyläyhteisöjen perään. Oulun kaupungin strategiassakin on sanottu, että ”Kuntalaisten oma vastuu ja yhteisöllisyys vahvistuu”. Lähtökohtaisesti asioita tehdään yhdessä – se ei pidä sisällään ”ei muuten kuulu mulle” -asennetta.

Minulle Uusi Oulu on myös uudenlaisten toimintatapojen ja toimintakulttuurien mahdollisuus. Jospa kokeiltaisiin yksi vuosi Oulussa niin, että kitketään systemaattisesti itsestämme tuota ”ei muuten kuulu mulle” -asennetta. Viedään se asiakkaan roskapussi, vaikka se ei kuuluisikaan työhöni. Ei tehdäkään työssä tai vapaa-ajalla asioita aina vain pakon edessä eikä vain siksi, että siitä saa kunnon korvauksen. Tai kilautapa kaverille, naapurille, puolitutulle ja kysy, voisitko auttaa jossakin. Tai jututapa sitä yrmeän näköistä ihmistä, joka istuu aamulla sinun vieressäsi bussissa ja ilahduta häntä hymylläsi! Siis teepä kerran viikossa sellainen teko, joka saa hyvän etenemään.

Tehdään hyvää sen hyvän tekemisen johdosta! Se kuuluu meille kaikille!

Pirjo Sirviö
Hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja

Oulu terveysliikunnan edelläkävijäksi

Oulussa on valmistunut äskettäin valtakunnallisestikin merkittävä uusi avaus, nimittäin terveysliikunnan vaikutusten arviointi ja suunnitelma. Se on tulossa lausunnoille eri palvelualuille lähiaikoina.

Tunnettu tosiasia on, että liiallinen istuminen on terveydelle haitallista. Aikuisväestö istuu 80 prosenttia valveillaoloajastaan. Koululaiset ja opiskelijat istutetaan pulpeteissa tai luentosaleissa tunnista toiseen ja jopa päivähoidossa lapset ovat paikallaan 60 prosenttia ajastaan. Palaverit ja kokoukset pidetään istumalihaksia kuormittaen.

Viimeisimmän kouluterveyskyselyn mukaan Oulun peruskoululaisista noin 26 prosenttia harrastaa hengästyttävää liikuntaa korkeintaan tunnin viikossa. Saman tutkimuksen mukaan liikunnan harrastaminen vapaa-ajalla on yleistynyt merkittävästi edelliseen kyselyyn verrattuna.

Merkittävänä positiivisena seikkana todettakoon, että Oulussa peruskoululaiset harrastavat liikuntaa selkeästi enemmän kuin peruskoululaiset koko maassa keskimäärin.

Mika Penttilä

Mika Penttilä

Kalevan artikkelissa (13.4.2014) kerrotaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Terveys 2011 -tutkimuksesta, jonka mukaan kolmikymppisten sukupolvi paljastui voimakkaasti kahtiajakautuneeksi. On erittäin huonokuntoisia, jolla voi olla ylipainoa sekä tuki- ja liikuntaelimistön ongelmia ja toisaalta hyväkuntoisia. Artikkelin mukaan ensimmäistä kertaa Suomessa on ikäluokka, joka ei ole kasvanut aikaisempia sukupolvia terveemmäksi.

Liikkelle, liikkeelle

Oulussa liikunnan edistämiseen on tartuttu muun ohella Liikkuva koulu ja Liikkuva varhaiskasvatus -hankkeilla. Molemmissa hankkeissa tavoitteena on liikunnallistaa päiväkoti- tai koulupäivää erilaisin toiminnallisin menetelmin.

Koululaisliikunta ja -kilpailutoiminta, erilaiset kerhot ja toimintapäivät ovat keinoja tuoda liikunta myös niiden lasten ulottuville, joille urheiluseura ei ole vaihtoehto.

Nuorille liikuntapalvelut järjestävät matalan kynnyksen Action liikuntaa.  Mopo-hankkeella pureudutaan erityisesti nuorten miesten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen hyödyntäen nuorille tuttuja teknologioita. Nuoresta mittaa hankkeella ehkäistään nuorten syrjäytymistä ja aktivoidaan nuoria omaehtoisen terveyden edistämiseen ja elämänhallintaan.

Kaiken kaikkiaan hyvinvoinnin ylläpidossa ja lisäämisessä korostuu oma vastuu. Kaavoituksella, erilaisilla palveluilla ja toiminnoilla luodaan olosuhteita, mutta viime kädessä kukin päättää itse, kuinka paljon liikkuu taikka kuinka terveellistä elämäntapaa ylläpitää.

Oma valintani on ollut liikunnan lisääminen. Muutama vuosi sitten havahduin saavuttaessani neljänkympin rajapyykin, että paino oli noussut ja liikkuminen jäänyt satunnaiseksi. Siinä kohdin päätin, että nyt on aika ottaa uusi suunta.

Liikunnasta on tullut osa jokapäiväistä elämää – muutama maraton on tullut juostua, pitkät hiihto- ja maantiepyörämatkat kuuluvat kuntosalin lisäksi osaksi arkea. Ravintopuolella on vielä paljon parannettavaa, mutta eteenpäin tältäkin osin on menty.

Kunhan irtokivet saadaan lakaistua, voidaan siirtyä maantiepyöräilyn puolelle. Pyörä- ja maantiet ovat oivallisia liikuntapaikkoja. Kainona toivomuksena esitän autoilijoille, että huomioisitte meidät pyöräilijät jättämällä riittävän välin ohittaessanne (kansainvälisen käsimerkin näyttelijät ym. ovat oma lukunsa – emmeköhän Suomessa mahdu samoille teille, kun tämä onnistuu huomattavasti tiheämminkin asutuissa maissa) ja tienpitäjälle, että tehdään ne täristysurat keskiviivalle, ei maantien reunaan.

Mika Penttilä
sivistys- ja kulttuurijohtaja