Kevät virittää keskustelun

Matti Matinheikki

Matti Matinheikki

Kevät tekee sen aina, vai mitä? Tuntuu, että meistä jokainen saa uutta virtaa auringon ilmestyessä talven pimeän jälkeen. Keväällä myös kuntalaiskeskustelu käynnistyy yleensä aivan uusilla kierroksilla. Sama näkyy muuten paikallisessa mediassakin.

Mutta mitkä aiheet nousevat pinnalle? Itse en usko, että pelkästään kuntalaisten palvelut tai niiden taso. Melkoinen määrä oululaisista haluaa kuitenkin kaikesta huolimatta myös haaveilla tulevaisuudesta, ei ainoastaan miettiä päivän ongelmia.

Keväällä keskusteluun toivottavasti nousee: Mihin Oulussa saa tehdä korkeaa rakentamista? Millainen tapahtumapaikka Kuusisaaresta voitaisiin luoda? Miten kaupunki rakentuu asemanseudulle matkakeskuksen ympärille? Raitiovaunuista nyt puhumattakaan.

Ja tietenkin kesäkatu: Ollako vai eikö olla? Siis onko valokate vai lasikate kauppakeskuksen kesäkadulla. Suurimmalle osalle meistä matti meikäläisistä keskustelussa on ollut kohtuullisen paljon poruja ja vähän villoja. Paljon valoa sen läpi tulee joka tapauksessa.

Kaupunkikulttuuri käsitteenä on pop. Kunkin kahvipöydässä, oli se sitten kotona tai työpaikalla, niin on hyvä muistaa, että kaupunkikulttuuri syntyy viime kädessä yhteisön, kuntalaisten, toiminnasta ja tapahtumista kaupunkirakenteessa. Joten kaupunkiympäristön ja –rakenteen kehittyminen ei ole pikkujuttu. Eikö meidän olisi taas aika laatia arkkitehtuuripoliittinen ohjelma huomioiden yhteisöllisyys. Kuntalaisten aktiivisuus ja ennen kaikkea mahdollisuus vaikuttaa kaupunkimme yleisilmeeseen on nyt todella kouriin tuntuvaa.

Joten jos olette katsoneet vain kengän kärkiä, kannattaa nostaa katse ylös. Oulussa tapahtuu nyt paljon.

Matti Matinheikki, apulaiskaupunginjohtaja

2 vastausta artikkeliin ”Kevät virittää keskustelun

  1. taina helinä harju-puhakka

    Edelleenkin olen sitä mieltä, ettei mitään lisärakentamista tarvita ennen kuin lasten, nuorten ja varsinkin vanhusten asiat on tässä hoidettu jollekin kohtuulliselle tolalle.

    Että tämmöistä tänään 1th April 2014 form Oulu/L-maa

    Aika toinen on jo olemassa ja virkeät teräskuntoiset vanhuksetkin jo hoitoloissa odottamassa samaa palvelua kuin ovat normaalistikin saaneet – ikäluokka, joka pelasti sodanjälkeisen Suomen jälleenrakentamisellaan – ollaan nuoremmat heille kyllä aika paljon jo velkaa…
    YRITETÄÄMPÄ NYT YHDESSÄ SAADA VIIKKO-OHJELMA JA KÄYTÄNNÖT RULLAAMAAN – RAHOITUKSEN VOI OTTAA KALLIOPARKIN TYÖMAALTA SUORAAN – PANKAA JÄIHIN KOKO HANKE PARIKSI VUODEKSI (h-katin parkki oli tuhoon tuomittu ajatus jo syntyessään, mutta eivätköhän ukot sen läpiajaneet – OIKEAT ARVOT KUNNIAAN, rakkaudella/lämmöllä ja suurella sydämellä vauvasta vaariin…

    Vastaa
  2. tainahelinä Haarju-puhakka

    Niin, että mihin muut kommentit ovat jääneet – niin moni ainakin keskustelee näistä asioista, mutta on varsin omitusta, että niin harva uskaltaa lopulta kommentoida edes nimimerkillään – millä te ootte pelotelleet kaupunkilaiset ja varsinkin työntekijänne????

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *