Ei muuten kuulu mulle

Heräsin taas nykyaikaiseen ”ei muuten kuulu mulle” –todellisuuteen, kun kuuntelin sairaalassa  kahden iäkkäämmän rouvan keskustelua. Toisella oli edellisenä päivänä käynyt ostettu siivooja, ”imuroimassa keskeltä lattiaa”, kuten hän asian ilmaisi. Oli kovasti epävarma osaamisesta. Pyynnöistä huolimatta ei siivooja ollut vienyt lähtiessään roskia ulos, mikä tarinaa kertovaa rouvaa sangen suuresti näytti harmittavan.

Toinenkin rouva otti osaa keskusteluun ja kertoi, että juuri samalla lailla oli käynyt hänen sisarelleen, joka ei edes itse päässyt ulos niitä roskia viemään. Oli sanottu, ”ettei kuulu mun työhön”.  Pussit olivat jääneet sisälle asuntoon useaksi vuorokaudeksi.

Pysähdyin oikein ajattelemaan asiaa.  Mikä meitä ihmisiä vaivaa nykyään? Välittämisestä pitää tehdä TV-mainos, jotta hoksaisimme kysyä yöpaidassa pakkasessa kulkevalta ikäihmiseltä, että minne hän on menossa. Ei kuulu muuten mulle –asenteeseen törmää yllättävän usein. Ei tarvitse mennä kuin työpaikkojen kahvihuoneisiin, jossa taatusti kahvittelee kahdenlaista väkeä – niitä, joiden mielestä yhteistä tilaa ja yleistä siisteyttä hoidetaan yhdessä ja tehdään kaikki mahdollinen yhteiseksi hyväksi ja niitä, joiden mielestä ”ei muuten kuulu mulle”.

Tähän asenteeseen törmää yllättävästi ja aika usein. Sitä esiintyy niin työelämässä kuin myös vapaa-aikana ja taatusti kaikissa ikäryhmissä. On hämmästyttävää, kuinka usein törmää tilanteeseen, jossa vastuun ja mahdollisesti vain kiitoksella palkittava työn voi helposti sysätä jonkun muun niskoille; työkaverin, tuttavan, koulun, tai yhteiskunnan ja kaupungin hoidettavaksi.

Maan johtokin puhuu yhteisöllisyydestä ja sen lisäämisestä. Haikaillaan pienten kyläyhteisöjen perään. Oulun kaupungin strategiassakin on sanottu, että ”Kuntalaisten oma vastuu ja yhteisöllisyys vahvistuu”. Lähtökohtaisesti asioita tehdään yhdessä – se ei pidä sisällään ”ei muuten kuulu mulle” -asennetta.

Minulle Uusi Oulu on myös uudenlaisten toimintatapojen ja toimintakulttuurien mahdollisuus. Jospa kokeiltaisiin yksi vuosi Oulussa niin, että kitketään systemaattisesti itsestämme tuota ”ei muuten kuulu mulle” -asennetta. Viedään se asiakkaan roskapussi, vaikka se ei kuuluisikaan työhöni. Ei tehdäkään työssä tai vapaa-ajalla asioita aina vain pakon edessä eikä vain siksi, että siitä saa kunnon korvauksen. Tai kilautapa kaverille, naapurille, puolitutulle ja kysy, voisitko auttaa jossakin. Tai jututapa sitä yrmeän näköistä ihmistä, joka istuu aamulla sinun vieressäsi bussissa ja ilahduta häntä hymylläsi! Siis teepä kerran viikossa sellainen teko, joka saa hyvän etenemään.

Tehdään hyvää sen hyvän tekemisen johdosta! Se kuuluu meille kaikille!

Pirjo Sirviö
Hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja

3 vastausta artikkeliin ”Ei muuten kuulu mulle

  1. Pekka

    Kiitos hyvästä kolumnista! Näin jos kaikki toimisivat, niin kylläpä tehokkuus ja tuottavuus paranisi!

    Vastaa
  2. tainahelinä Haarju-puhakka

    Niimpä niin, juuri kukaan ei välitä ja minua pidetään sitten jonkinlaisena äitiammana, kun auttelen ympärilä olevia vanhuksia vain kysymällä voinko auttaa jotenkin ihan jokapaikassa, tapa jäi isäni hoidon ajoilta – ei vaadi juurikaan aikaa vain huomiota ympäristöön (kaikki vain kulkevat ajatukset kuka missäkin facebookissa tai nettimaailmassa)
    kaikilla niin helekatin kiire, ettei ehdi edes omaa ikäluokkaansa ja ystäviään tavata livenä saati puhua puhelimessa – vaan ootappa kun fadeen pääsee niin jo lauletaan ja tuhlataan aikaa vaikka olis oikeestikin parempaa tekemistä – nim. itsekin faceen hetkeksi pahasti jymähtänyt – lähdin mukaan etsiäkseni kaukaisia sukulaisia maailmalta, mutta tämä somehan työntää joka pvä parikymmentä uutta tuttavuutta kaikkien muiden tuttavuuksien kautta – ei ihme, että amerikkalaiset maksamat siitä miljardeja – on niin heleppo vahtia vaikka miten paljon ikinä kaikkien yhteyksiä haluaa – ja hullut pedanttiset suomalaiset ottivat tämänkin niin vakavasti, että toikkuvat aamua iltaa sen lumoissa ehtimättä muuta.

    Soittakaa emoille ja isillenne, mummoille ja papoille – jos ei olet omia aina voi ottaa ottosellaisia – rikastavat elämäänne monella tapaa jutuillaan ja tarinoillaan sekä muisteloillaan

    Vastaa
  3. Suvi

    Täysin samaa mieltä Pirjon kanssa! Hymy ja toisten huomioiminen ei ole keneltäkään pois, mutta ne eivät ole ollenkaan itsestään selvyyksiä nykyään! Annettu hymy tai kiitoshan tulevat useimmiten moninkertaisena takaisin:) Itseä harmittaa näin kesän kynnyksellä että piittaamattomuus ja ”ei kuulu mulle”- asenne näkyy myös katukuvassa roskaamisena. Miksi ihmeessä niitä omia papereita ja jätöksiä ei jakseta kuljettaa roskiin, kun kerran ne jaksetaan tuoda kadulle??

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *