Avainsana-arkisto: Digiloikka

Digiloikka 2020 -projektin eteneminen kesäkuukausina

Juhannus on takana, kouluissa syksyn suunnittelu pitkällä ja pian loppukin kouluhenkilökunta pääsee viettämään ansaittua kesälomaansa. Digiloikka 2020 -projektitiimi sijoittautuu porrastaen Oulu10:iin ja kesälaitumille.

Tavoitteemme kesälle on analysoida kaikki aineisto, jota olemme keränneet kevään aikana ja benchmarkata Suomen muiden kuntien parhaimpia käytänteitä digiloikan alueella. Keväällä pidimme yhteensä 44 haastattelua, joissa omissa haastatteluissaan rehtorit ja TVT-vastuuopettajat vastasivat koulujen arkeen liittyviin kysymyksiin, minkä lisäksi saimme Walk in -työpajoissa vastauksia yhteensä sadoilta eri opettajilta ja muilta kouluissa työskenteleviltä. Kaikki haastattelut ja Walk in -työpajojen vastaukset on litteroitu, ja kuten aiemmassa blogipostauksessamme viittasimme, tiettyjä teemoja alkaa jo selkeästi nousemaan esille. Niistä lisää syksyllä.

Projektitiimme on porrastaen lomalla kesän aikana, ja palaamme loputkin töihin elokuun alussa. Kouluvierailut starttaavat tiistaina 22.8. ja siitä lähtien meillä onkin syksylle sovittuna vierailut yhteensä yli 50 kouluyksikössä!

Kiitos kaikille yhteistyöstä, avoimuudesta ja laadukkaista sisällöistä kevään aikana.

Jatketaan syksyllä tästä mihin jäätiin.

Hyvää kesänaikaa kaikille!

–Digiloikka 2020 -projektitiimi
Anne, Anssi, Sara ja Ville

Kouluvierailut kesälomalle

Kevään aikana Digiloikka 2020 -tiimi on vieraillut yhteensä 23 kouluyksikössä Oulussa. Kiitämmekin kaikkia meille ovensa avanneita tähänastisesta yhteistyöstä! On ollut erittäin antoisaa keskustella opetushenkilöstön kanssa digitaalisuudesta koulun arjessa ja kuulla, millaisia onnistumisia ja haasteita opettajat kohtaavat.

Kaikkia pohdituttavia teemoja on jo alkanut nousta kerätystä aineistosta. Erityisesti koulujen laitekanta, langaton verkko ja opettajien tietotekninen osaaminen puhuttavat yksikön koosta tai uutuudesta riippumatta. Opettajien koulutuksen tarve on kasvanut teknologian nopeasti kiihtyvän kehitystahdin myötä. Yksiköissä onkin havaittu hyviä koulutuksen muotoa, joilla TVT-taitoja kehitetään omaa työyhteisöä tukien. Digiloikan suhteen erityisesti läheltä saatava tuki on noussut keskusteluissa esille yhdeksi toimivista ratkaisuista.

Huovisen porkkanaleivokset ovat maistuneet niin opetushenkilöstölle kuin tiimiläisillekin

Jatkamme kesän aikana tähän asti kerätyn materiaalin analysointia ja palataan kouluvierailujen pariin sitten taas elokuussa. Nyt tahdommekin toivottaa kaikille oikein ihanan rentouttavaa lomaa ja lämpimiä kesäpäiviä!

Digiloikka 2020 -projektin kouluvierailut täydessä vauhdissa

Digiloikkatiimi on kolmen viikon aikana vieraillut jo 20:ssa Oulun peruskoulun yksikössä. Jos et tiedä mistä projektissa on kyse, niin lue ihmeessä jo aiemmin julkaistu Digiloikka-projektin esittely.

Tahdomme välittää suuret kiitokset jo osallistuneiden koulujen rehtoreille, opettajille ja muulle henkilöstölle. Tiimimme on saanut kouluilla lämpimän vastaanoton, ja osallistuminen työpajaan on ollut aktiivista opetushenkilöstön kevätkiireistä huolimatta.

Työpajan kulku on suunniteltu siten, että koulun henkilöstön on mahdollisimman helppo osallistua siihen. Opettajat voivat vierailla työpajassa esimerkiksi aamupäivän välituntien aikana tai silloin, kun heille itselle parhaiten sopii. Osallistujia pyydetään ensin täyttämään lomake, jossa kysytään kokemuksia tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisestä opetustilanteissa. Tämän jälkeen osallistujat vastaavat post it -lapuilla kolmeen kysymykseen, jotka esitellään tauluilla.

Työpaja Merikosken koululla

Tiimimme myös keskustelee mielellään aiheista, jotka nousevat esiin osallistujien toimesta. Tarkoituksena on kartoittaa hyviä käytänteitä ja huolia tvt-käytön suhteen opetuksessa. Työpajan lisäksi haastattelemme kaikkien koulujen rehtorit sekä tvt-vastuuopettajat. Aineiston pohjalta rakennamme kokonaiskuvaa koulujen nykytilanteesta digitalisaation osalta.

Kouluvierailut jatkuvat kevään osalta vielä ensi viikon. Tämän jälkeen projektissa siirrytään hetkeksi nykyisen aineiston analysointiin ja käsittelyyn sekä muiden sidosryhmien osallistamiseen. Kouluille projektitiimimme palaa taas syksyllä, jolloin vierailemme yli 40:ssa yksikössä.

Digiloikka 2020 -tiimin esittely

Ville Lankinen, Anne Koskela, Sara Hästbacka ja Anssi Tossavainen ovat työskennelleet 13.3. alkaen Digiloikka 2020 -hankkeen projektityöntekijöinä Siku-talolla. Viimeistään kesäkuun alussa työpiste vaihtuu Oulu10:iin.

 

Ville Lankinen on paljasjalakanen oululainen filosofian maisteri maantieteen yksiköstä. Hän on lukenut pääaineena aluekehitystä ja aluepolitiikkaa ja on perehtynyt mm. ICT-alan innovaatioympäristöihin. Lisäksi hän opiskelee tietojenkäsittelytieteitä Helsingin avoimessa yliopistossa. Oulun toimien lisäksi Ville on työskennellyt kansainvälisissä tehtävissä rauhanturvaajana Kosovossa ja korkeakouluharjoittelijana Suomen suurlähetystössä Sloveniassa. Vapaa-ajalla Villen löytää usein Oulun tenniskentiltä.

Anne Koskela siirtyi projektityöntekijän tehtävään Oulun yliopistolta, jossa hän toimi viimeksi väitöskirjatutkijana. Aikaisemmin hän on työskennellyt myös tutkimus- ja kehittämishankkeissa Koillismaalla ja korkeakoulusektorilla. Koulutustaustaltaan Anne on monitieteinen: kasvatustieteen tohtoriopintojen lisäksi hänellä on filosofian maisterintutkinto historian alalta. Vapaa-ajan Anne viettää mieluiten ulkoilmassa. Arkena se yleensä tarkoittaa lenkkeilyä tai hiihtoa lähimaastoissa, mutta varsinaisia juhlahetkiä ovat pidemmät retket ja vaellukset. .

Länsirannikolta Ouluun rantautunut Sara Hästbacka on opiskellut maantiedettä pääaineenaan ja pätevöitynyt aineenopettajaksi myös biologian ja terveystiedon oppiaineissa. Aikaisempaa työkokemusta löytyy niin Kokkolan kuin Oulun kaupungista. Vapaa-aika kuluu suureksi osaksi jenkkifutiksen, Northern Lights naisten joukkueen treeniaikataulujen ja pelien ympärillä. Ympärivuotinen lenkkeily kuuluu myös arkeen säässä kuin säässä kohta kaksivuotiaan kultaisennoutajan kanssa.

Kainuussa syntynyt, Pohjois-Pohjanmaalla varttunut ja Pohjanmaalta juuri kielikylvystä kotiutunut Anssi Tossavainen on opiskellut yliopistossa maisteriopinnot sekä kauppatieteistä että kasvatustieteistä, minkä ohella hän on pätevöitynyt opettajaksi, rehtoriksi ja näyttötutkintomestariksi. Kotona häntä töiden jälkeen odottavat puoliso, alle kouluikäiset tyttäret, tennisharrastus ja kaksi omaa yritystä. Viimeiset neljä vuotta Anssi on työskennellyt koulutusalalla, ja tällä hetkellä hän on Digiloikka 2020 -projektin ohella yrittäjyyden opettaja OAMK:lla. Oulun kaupungille hän tuli töihin Wärtsilästä, jossa hän työskenteli henkilöstön kehittämisen tehtävissä Vaasassa.

Mikä ihmeen Digiloikka 2020?

Hei! Olet saattanut kuulla projektistamme, mutta jäänyt miettimään, että mistä projektissa on loppujen lopuksi kyse. Hankkeessa kerätään osallistavien työmenetelmien avulla tietoa Oulun koulujen digitalisaation nykytilanteesta ja tavoitteista. Kerättyä tietoa käytetään kaupungin yhteisen digitalisaatiosuunnitelman tekemisessä.

 

 

 

 

 

 

Ensimmäiset viikot olemme tutustuneet talon tapoihin, projektin taustamateriaaliin, ja hioneet etenemistaktiikkaa vuoden loppuun kestävälle työrupeamallemme. Digiloikka 2020 –projektin tarkoituksena on luoda Oulun kouluille yhteinen digimuutosta tukeva kehittämissuunnitelma, jonka avulla loikkaaminen olisi vaivattomampaa.

Pääsiäiseen mennessä olemme päässeet kuulemaan vetämissämme työpajoissa rehtoreiden näkemyksiä digiloikasta, ja haastatelleet eri sidosryhmiä, kuten kehittäjäopettajia ja SIKUn ICT-tiimiläisiä. Ensiaskeleet on otettu kohti tehtävää kehityssuunnitelmaa, ja matka jatkuu seuraavaksi kouluvierailuilla. Vierailujen aikana pääsemme kuulemaan opettajien näkemyksen digitaalisuuden lisääntymiseen opetuksessa, tvt-vastuuopettajien näkökulman ja tutustumaan syvemmin myös rehtorin rooliin tässä muutoksessa.

Projekti on imaissut meidät mukaansa, ja odotamme innolla kouluihin jalkautumista. Keväällä kierrämme n. 20 yksikköä ja syksyllä loput. Kouluvierailut alkoivat viikolla 17, jonka jälkeen työpäivät sujuvat enemmän tai vähemmän tien päällä. Toukokuun taittuessa kesäkuuksi palaamme Oulu10:n tiloihin työstämään kerättyä aineistoa.

Aineiston avulla kokoamme monta eri näkökulmaa yhteen, joiden keräämistä jatkamme syksyllä kiertämällä loputkin Oulun koulut. Koulukierroksilta odotamme löytävämme mm. erilaisia hyväksi huomattuja toimintatapoja digitaalisuuden suhteen, eri laitteiden ja sovellusten soveltuvuutta koskevia näkökulmia, sekä kokemuksia eri oppimisympäristöistä. Kokemukset vaihtelevat kouluittain, ja on mielenkiintoista päästä kuulemaan, miten voimme tehdä tilanteesta kouluilla vieläkin paremman.