Avainsana-arkisto: peruskoulu

Perusopetuksen digitalisuuden nykytilan selvitysraportti on julkaistu

Perusopetuksen digitalisuuden nykytilan selvitysraportti julkaistiin helmikuun lopussa. Kyseinen selvitys toimii pohjana perusopetuksen digitaalisuuden kehittämissuunnitelmalle ja digistrategialle, jotka valmistuvat tämän kevään aikana.

Projektin selvitystyön aikana huomattiin, että perusopetuksen digitaalisuutta on kehitetty Oulussa hyvin. Tämän lisäksi on asioita, joiden edistämiseen on tärkeää keskittyä myös tulevaisuudessa. Verkkoyhteyksien toimivuudessa ja muun muassa päätelaitteiden määrissä on suurta hajontaa eri kouluyksiköiden välillä. Lisäksi huomattavalla osalla opettajista on haasteita opettaa niitä digitaalisia taitoja oppilailleen, jotka ovat merkittyinä kullekin vuosiluokkatasolle oppilaiden osaamistavoitteiksi. Kaupungin sisällä digitaalisuuteen liittyvää johtamista tulee selkeyttää niin koko sivistys- ja kulttuuripalveluiden kuin koulujen tasolla.

Koko raportti on luettavissa Oulun kaupungin sivuilla: https://www.ouka.fi/documents/64277/104162/Digiloikka2020_selvitysraporttii.pdf/c5b87f1a-e5b7-4f4e-ad7d-f8c5955298db

Terveisin,

Digiloikka-tiimi

Kärkenä kouluyhteisön hyvinvointi


”Tiedän, että olet kiireinen, mutta olisiko sinulla hetki aikaa?” on kysymys, jota olen pyrkinyt kunnioittamaan omassa johtamistyössäni. Se kertoo minulle, että työkumppanillani on jotain niin tärkeää, että on syytä pysähtyä yhdessä ja kuunnella aidosti. Kohtaamista ei voi korvata sähköpostilla.

Valtakunnallisen Kouluterveyskyselyn 2017 mukaan 4. ja 5.-luokkalaisista Oulun koululaisista puolet kokee, että heillä on mahdollisuus keskustella koulussa aikuisen kanssa mieltä painavista asioista. Yli puolella (60 %) on hyvä keskusteluyhteys vanhempiensa kanssa. Oulun koulun 8. ja 9.-luokkalaisista 10 % tuntee kokevansa koulu-uupumusta. Nuorista 12 % kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta.

Lasten ja nuorten tuntemusta omasta hyvinvoinnistaan ei pidä väheksyä. Meillä ei ole varaa romahduttaa oppimisintoa ja altistaa oppilaita syrjäytymiskehitykselle. Jyväskylän yliopiston professori Katriina Salmela-Aro tuo esille, että nyt elää nuorten sukupolvi, joka ensimmäistä kertaa on stressaantuneempi kuin aikuiset. Aikuiset kotona ja koulussa eivät nuorten uupumusta välttämättä edes huomaa.

Kun Opetushallitus hyväksyi nyt käyttöönotetun uuden opetussuunnitelman, oli tarkoituksena edelliseen verrattuna korostaa hyvinvointia oppiainesisältöjä vähentämällä. Suomalaisten koululaisten kouluviihtyvyys oli ja on verrokkimaita heikompaa.

Oulun koulujen kehittämisen kärkenä on jo toista lukuvuotta kouluyhteisön hyvinvointi. Puhumme hyvinvointikoulusta, hyvinvoivasta kasvuyhteisöstä, jossa sekä lapset että aikuiset voivat hyvin. Koulun tulee tarjota oppilaille opetusta ja ohjausta, joka lisää itsetuntoa, itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin. On keskeistä tulla kuulluksi, huomatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään.

Toivon, että meillä on rohkeutta panostaa hyvinvointiin ja oppiainesisältöjen ohella rakentaa yhdessä monialaisia, elämään valmentavia oppimiskokonaisuuksia sekä rauhoittaa koulun arki lasta ja nuorta kuuntelevaksi, onnelliseen elämään valmentavaksi. Tarvitsemme koulun hyvinvoivaan arkeen riittävästi aikuisia, joilla on aikaa.

Hei Oulu, ovatko arvomme ja asenteemme kohdallaan lasten ja nuorten tulevaisuuden rakentamiseksi? Jos tavoite on kirkas, kohdistetaan voimavarat sen saavuttamiseen.

Minun Ouluni – onnellisten ihmisten kaupunni. Kirjoitusvirheestä huolimatta.

Marjut Nurmivuori
perusopetus- ja nuorisojohtaja

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Forum24-lehdessä 30.1.2018.

Rehtorihaastattelut osana kouluvierailuja

Kouluissa käydessämme haastattelemme aina TVT-vastuuopettajien lisäksi rehtorit. Osassa haastatteluissa on ollut mukana myös koulujen varajohtaja. Haastattelut aina nauhoitetaan, litteroidaan ja analysoidaan jokainen.

Tähän mennessä olemme pitäneet reilut 40 rehtorihaastattelua, ja kokonaisuudessaan vuoden aikana tulemme pitämään yhteensä noin 60 haastattelua koulujen johtajille.

Rehtoreita haastatellessamme olemme käyttäneet seuraavia kysymyskategorioita:

  • Johtaminen ja strategia
  • Resurssit
  • Opettajien työ
  • Käytännöt, normit, linjaukset
  • Yhteistyö ja tulevaisuuden tila

Haastattelut ovat kestäneet keskimäärin 32 minuuttia.

Rehtoreilla on ollut painavaa kerrottavaa koulujen digitaalisuuteen liittyen, ja esimerkiksi lukioiden osalta erityisesti sähköiset ylioppilaskirjoitukset ja niihin valmistautuminen ovat vaikuttaneet merkittävästi koulujen työskentelyyn.

Kirjoitamme kaikkien vierailujen jälkeen lisää konkreettisista havainnoista, joita kouluilta on löydetty.

–Digiloikka 2020 -projektiimi
Anne, Anssi, Sara ja Ville

 

Juttelua porkkanaleivosten äärellä

Kouluun saapuessa kannamme monenlaista tavaraa mukanamme. Erään ruotsalaisen ketjun siniseen kassiin mahtuu vanerilevyt, kyniä, post-it -lappuja, nauhurit haastatteluita varten, kyselylomakkeita ja muuta tarpeellista tavaraa. Työparin kädessä keikkuu kuivaustelineet ja porkkanaleivokset. Näistä kokoamme opettajanhuoneisiin walk in –kyselyn, johon voi osallistua esimerkiksi välitunnin aikana arjen kiireiden niin salliessa.

Kyselyyn voi osallistua täyttämällä ensin lomakkeen, jonka jälkeen vastataan vanerilevyillä oleviin kysymyksiin post it -lapuilla. Osallistuminen vie 10-15 minuuttia vastaajasta riippuen. Mikäli jostakin aiheesta on enemmän sanottavaa, niin keskustelemme mielellämme pidemmänkin aikaa. Olemme kiitollisia aidoista kohtaamisista jokaisessa vierailemassamme koulussa ja kuulemme mielellämme lisää koulujen digitaalisuuteen liittyvistä kompastuskivistä ja onnistumisista.

Kyselyä on vetämässä koulun koosta riippuen 1-4 henkilöä Digiloikka 2020 -tiimistä. Kyselyn aineisto kerätään kehityssuunnitelman teon tueksi. Jokainen koulu on ollut erilainen, mutta samankaltaiset huolet esimerkiksi oppilaiden eriarvoistumisesta nousevat esille. Vaikuttamisen ja keskustelun mahdollisuutta ei kannata ohittaa, vaan kannustamme jokaista opettajaa tulemaan juttusillemme digitaalisuuteen liittyvien ajatustensa kanssa.

Koulun henkilökunnalle suunnatun kyselyn lisäksi teemme TVT-vastuuopettaja- ja rehtorihaastattelut. Niitä avaamme tulevissa blogiteksteissä tarkemmin.

Nähdään porkkanaleivosten äärellä!