Avainsana-arkisto: Rehtorifoorumi

Koulujen digitalisuuden kehittämistä rehtorifoorumilla

Aikaisemmassa tekstissä kerroimme, että kouluvierailuiden jälkeen järjestämme mm. osallistavia työpajoja, joissa kehitämme aineiston pohjalta perusopetuksen nykyistä tilannetta. Näistä yksi järjestettiin tiistaina 7.11.2017 Hiukkavaaran monitoimitalolla. Hiukkavaaraan kokoontui peruskoulujen rehtoreiden kehittämisfoorumi, jonka aiheena oli digitaalisuuden kehittäminen kouluissa. Paikalle kokoontui reilun 50 henkilön asiantuntijaryhmä sisältäen rehtoreiden lisäksi henkilöitä mm. Sivistys- ja kulttuuripalveluiden HR:stä ja ICT-tiimistä.

Työpajatyöskentelyä Hiukkavaaran koululla

Päivän ohjelmasta vastasi Digiloikka 2020 -projektitiimi, joka esitteli kouluvierailuilta kerättyä aineistoa galleriakävely-muodossa. Digiloikkarit vierailivat kevään ja syksyn 2017 aikana kaikissa Oulun peruskouluissa, yhteensä 67:ssa kouluyksikössä. Aineistoa varten haastateltiin koulujen rehtorit ja TVT-vastuuopettajat sekä osallistettiin työpajatyöskentelyyn yli 700 opettajaa.

Esittelyn jälkeen läsnäolijat pääsivät laatimaan kehittämistoimenpiteitä aineistosta nousseiden ongelmien ratkaisemiseksi. Kehittämistoimenpiteitä laadittiin neljässä ryhmässä, joiden aiheet olivat 1) osaamisen kehittäminen, 2) tekninen tuki, 3) laitteet ja verkot, 4) ohjelmistot ja oppimisympäristöt.

Digiloikka-tiimi työstää parhaillaan kouluvierailuaineiston pohjalta selvitysraportta koulujen digitaalisuuden nykytilasta. Tämän jälkeen työpajoissa laadittuja toimenpiteitä käytetään pohjana työstäessä Oulun perusopetuksen digikehittämissuunnitelmaa. Nykyisiä toimenpiteitä täydennetään vielä tammikuussa rehtoreille suunnatussa johtamisen työpajassa.

Digiloikka 2020 -projektiimi
Anssi, Sara ja Ville